Jäsenhuone|Työhuone

Kannanotot

 

                                                    11.8.2010 Vantaa
Lainarahaston perustaminen
Rahaston tavoitteena on tukea kolmannen sektorin järjestöjen kehittämistyötä, lisätä järjestöjen työllistämisen mahdollisuuksia ja tuoda uusia innovaatioita kuntaan sekä lisätä kaupungin näkyvyyttä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Kolmas sektori toimii vahvana osaajana tukien kunnan palvelutuotantoa Vantaalla.
Kolmannen sektorin toimijat ovat usein pieniä, paikallisia järjestöjä, jotka omaavat osaamista tietyn aihealueen ympärillä. Puhutaan sitten nuorisotyöstä, työllisyyden tukitoimista, kulttuurin tuottamisesta tai sosiaalisuutta ja terveyttä edistävistä toiminnoista. Kaikki toiminnat ovat usein innovatiivisia, persoonallisia ja istuvat hyvin omalle toiminta-alueelle. Toiminnat edistävät pääsääntöisesti tasa-arvon toteutumista, syrjäytymisen ehkäisyä ja asukkaiden osallisuutta. Järjestöt tunnistavat alueen tarpeita nopeasti ja pyrkivät myös vastaamaan tarpeisiin nopeasti.
Järjestöissä on usein toimiva työyhteisö vapaaehtoistyöntekijöineen ja ne toimivat dynaamisesti eli pystyvät reagoimaan nopeasti muuttuvaan tilanteeseen.
Yhteiskunnan ja järjestöjen toiminnan tulee kehittyä ajan mukana. Järjestöjen sisällä syntyy erittäin potentiaalisia innovaatioita joiden tuottamiselle on kysyntää! Innovaatioiden kehittämistyö vaatii aina rahaa ja aikaa. Ylimääräistä rahaa järjestöillä ei yleensä ole ja aikaa saadaan vain palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Järjestöt toimivat miltei aina projektirahoitusten ja avustusten turvin.
Euroopan sosiaalirahasto pitää sisällään useita eri mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Usein kehittämishankkeiden tarkoituksena on tuottaa jotain uutta toimintaa, jonka turvin järjestö pystyy toimimaan ja osittain rahoittamaan toimintaansa paremmin hankkeen päätyttyä.
Ongelmaksi on osoittautunut omarahoitusosuuden järjestyminen ja alkupääoman kerääminen suurempien hankkeiden pyörittämiseksi.
ELY muun muassa rahoittaa ja valvoo ESR hankkeita, mutta rahojen maksua voi joutua odottamaan pitkiä aikoja. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestöllä tulee olla hankkeen koosta riippuen rahaa ensimmäisen vuoden kulujen verran.  Hankkeet ovat pituudeltaan useimmiten parista vuodesta viiteenkin vuotta.

Ehdotamme, että Vantaan kaupunki harkitsisi vakavasti ”järjestöjen lainarahaston” perustamista kaupungin hallituksen alle. Rahaston turvin järjestöillä olisi mahdollisuus hakea suurempia kehittämishankkeita. Lainarahaston perustaminen olisi itsessään jo innovaatio, jollaisia ei ensi silmäyksellä Suomesta löytynyt. Lainarahasto mahdollistaisi

 

nykyistä suurempien avustuspottien saamisen Vantaalle lisäämään

 
vantaalaisten hyvinvointia kaupungin oman toiminnan lisäksi.
 
Lainarahaston (kaupunginhallitus) tarkoituksena ei ole puuttua hankkeiden sisältöön suuresti, vaan lainata rahaa siinä tapauksessa, että hanke menee läpi. Hankkeiden sisällön tarkastelu kuuluu hankkeiden toteuttajille ja hankerahan myöntäjille (ELY/ ESR) Kaupunki nimeäisi ohjausryhmään oman edustajan halutessaan. Usein hankkeet ovat sidottuja jossain muodossa kaupunkiin ja tapahtuvat yhteistyössä.
Lainarahastoon lainan takaisin maksu tapahtuisi hankkeen viimeisenä toimintavuotena viimeisestä maksuerästä, joka maksetaan hankkeen päätyttyä.
Lainarahasto myöntää lainaa ja saa koron sijaan vastineeksi tuloksia, jotka tukevat kaupungin omien tavoitteiden toteutumista!
 
Vantaan Nicehearts ry
Vantaan Naisresurssikeskus Pihlaja
Toiminnanjohtaja Johanna Sjöholm
Vantaan Nicehearts ry:n hallitus