YHDISTYKSEN toimintasuunnitelma
Toimintasuunnitelma vuodelle 2011.
Vuosi 2011 on Vantaan Niceheartsin kymmenes toimintavuosi.
Yhdistys on rekisteröity patentti- ja rekisterihallitukseen 23.2.2001. Perustamisasiakirjan ovat allekirjoittaneet:
Johanna Sjöholm, Pia Puu Oksanen, Kaija Putto ja Pia Haukka.
Juhlavuotta miettimään ja kokoamaan perustetaan työryhmä syyskokouksessa. Kaikki muutkin halukkaat ovat tervetulleita mukaan.
Ensi vuonna vietetään Naisjärjestöjen keskusliiton 100-vuotisjuhlaa ja sitä juhlistetaan muun muassa Sederholmin talossa esillä olevalla näyttelyssä. Nicehearts löytyy naisten kulttuuri huoneesta. Näyttelyssä esillä olevilla yhteisöillä on mahdollisuus saada Sederholmin
tila käyttöön, kahtena päivänä viikossa maksutta.
Tämä on siis yksi mahdollisuus aloittaa 10-juhla vuosi järjestämällä tilaisuus näyttelytiloissa.
NAISTYÖ
Osallistumme projekteihin ja teemme yhteistyötä laajasti kulttuuria, nuorisotyötä ja naistoimintaa tuottavien tahojen kanssa. Suunnittelemme ja toteutamme erilaisia hankkeita, jotka tukevat toimintaideaamme.
Harrastepajalla on mahdollisuus monimuotoiseen tekemiseen niin askartelun (kahvikassit, paperimassatyöt, kutominen, virkkaus jne.) kuin ompelun (korjaus ompelua ja mittatilaustöitä sekä sisustustöitä) ja ruoanlaiton ympärillä.
Teemme retkiä ja räätälöimme erilaisia tapahtumia sekä kursseja toiveiden ja olemassa olevien resurssien mukaan.
Toimintaamme kuuluu kuitenkin olennaisena osana myös erilaiset tukitoimenpiteet joita voimme räätälöidä osallistujan omasta näkökulmasta.
Näitä ovat esimerkiksi
• suomen kielen opiskelu
• omien tietotaitojen tunnistaminen ja niiden kehittäminen
• työllisyyteen liittyvät toimenpiteet (työharjoittelu, kuntoutus, työllistymiset)
• sosiaalisten taitojen kehittäminen
• arjen hallinta
Annamme tukea ja apua tarpeen tullen myös arkisten, mutta vaikeaksi osoittautuvien asioiden hoidossa.
TYTTÖTYÖ
Vantaan Nivehearts ry.n toiminta alkoi 2001 tyttötyöllä. Toiminta on ollut tyttöjen avointen ovien kerhotoimintaa, leiritoimintaa
ja joitakin matkoja Eurooppaan on myös pystytty toteuttamaan.
Kymmenvuotisjuhlavuoden yksi tärkeimmistä tavoitteista on Vantaalaisen tyttötyön mallin kehittäminen.
Yhdistyksen tyttötyö vaatii huomattavasti enemmän henkilöstöä ja rahallisia resursseja. Vapaaehtoisvoimin toimiva kerhotyö on vaativaa. Kokemuksemme mukaan tyttötyössä tarvitaan myös ammattiosaamista.
• Tyttötila on avoinna maanantaisin ja tiistaisin kello 15–20.
• Tyttötilassa voi viettää aikaa tyttöjen kesken samanarvoisuuden ja vapaan olemisen ilmapiirissä.
• Tytöt voivat esim. maalata, tehdä käsi- ja askartelutöitä, kuunnella musiikkia, käyttää ATK-välineistöä, jutella ja viihtyä kahvin ja pikkupurtavan äärellä, kahden naisohjaajan ollessa tarpeen tullen käytettävissä.
JÄSENTOIMINTA
Yhdistyksen jäsenhankinnasta vastaa hallitus. Yhdistyksen tapahtumat ovat suunniteltu jäsenistölle. Juhlavuotena 2011
huomioidaan erityisesti yhdistyksen jäsenet.
MUUTA TOIMINTAA
10 vuotisjuhlallisuudet
Naisten päivän juhla + Kevätvuosikokous
Vantaan Yrittäjänaisten ja Uusyrityskeskuksen kanssa käydään edelleen yhteistyöneuvotteluja.
Kirjallisuuspiiri, kokoontuu muutaman kuukauden väliajoin. Kutsumme paikalle kirjailijoita, taiteilijoita ym. kiinnostavia esiintyjiä puhumaan meille. Toiveitanne otetaan vastaan.
Kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisen tyttötyön mallin kehittäminen.
Tyttöjen avoimet ovet
Retkitoiminta
Kädentaitokurssit
Teemalliset hyvänolon illat
Hanketoiminta
Ruokapiiri toiminta
VARAINHANKINTA
Catering, tilavuokraus, kädentaitomyymälä, korjausompelu sekä konsultointipalvelut.
Yhdistys on siirtynyt vuoden 2010 alussa ALV velvolliseksi catering ja korjausompelun osalta. Palvelut ovat käynnistyneet kohtuullisesti ja sitä kautta on saatu tuottoa hankkeiden omarahoitusosuuksiin sekä yhdistyksen varsinaiseen toimintaan.
Vuonna 2011 pyritään palkkaamaan 2 työllistämistukikelpoista naista catering ja korjausompelu tehtäviin. Suunnitteilla on siivous- ja kotipalvelun tuottaminen. Nämä toimenpiteet tähtäävät yhteisöyritysideaamme ja antavat mahdollisuuden kokeilla
kannattavuutta. Kädentaito myymälässä innovoidaan uusia ja kauniita tuotteita. Catering palvelu laajenee mahdollisesti kahvila ja lounas palveluksi Pihlajan tiloissa vuonna 2011. Odotamme toimilupaa. Nämä toiminnat ovat hyvin tärkeitä yhdistyksen oman varainhankinnan näkökulmasta, jota ilman emme pysty toimimaan nykyisellä vahvuudella tai edelleen kehittämään toimintaamme.
YHTEISTYÖ
Yhdistys tekee yhteistyötä Vantaan kaupungin eri toimijoiden kanssa. Erityisesti kaupungin kanssa tehtävässä yhteistyössä huomioidaan työllisyys ja sosiaalinen tukitoiminta. Tavoitteena on kehittää kaupungin kanssa Vantaalaisten järjestöjen hanketoimintaa.
Tärkeä yhteistyö Unifemin vapaaehtoisten naisten kanssa jatkuu edelleen. Unifem on järjestänyt kerran viikossa maahanmuuttajanaisille suomenkielen opetusta.
Vantaan TE- toimisto on yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista. TE - toimiston kanssa kehitetään pitkäaikaistyöttömien työllistämistoimintaa.
HANKE – JA KEHITTÄMISTYÖ
Yhdistyksellä on laajaa osaamista naisten ja erityisesti maahanmuuttaja naisten elämään ja työllisyyteen liittyvissä asioissa, monikulttuurisuus asioissa, joista konsultoimme mielellämme. Mahdollistaja hankkeen aikana tehdään käsikirjaa aiheeseen liittyen kuten myös Suomen Naisresurssikeskukset ry:n hankkeessa. Käsikirjat toimivat hyvänä koulutusmateriaalina.
Vantaan Nicehearts on ollut Suomen Naisresurssikeskusten jäsen vuodesta 2005 lähtien ja olimme mukana myös perustamassa
yhdistystä. Vuonna 2010 yhdistyksen toiminnanjohtaja Johanna Sjöholm valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi.
Yhdistyksen sihteerimme Hannele Lilja valittiin SNRK:n sihteeriksi. Tehtävät jatkunevat myös vuonna 2011. SNRK sai Työ- ja Elinkeinoministeriöltä hankeavustuksen 2010–2011 ajalle. Hankkeen avulla tuotetaan laatukäsikirjaa naisresurssikeskus toiminalle sekä luodaan uusia verkostoja niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Eurooppalainen verkosto Winnet8 on käynnistänyt vuonna 2010 hankkeen jonka tavoitteena on mm. lisätä alueellista osaamista sellaisten käytäntöjen ja toimintasuunnitelmien luomiseen, jotka edistävät naisten asemaa työmarkkinoilla, innovaatio- ja teknologia-aloilla sekä yrittäjyydessä. Hanke tuottaa 9 alueellista toimintasuunnitelmaa seuraavaa EU:n ohjelmakautta varten parantamaan naisten asemaa työmarkkinoilla. Sjöholm osallistuu aktiivisesti hankkeeseen, mm. osallistumalla järjestettyihin hanketapaamisiin ja konferensseihin. Naisresurssikeskus Pihlaja jättää hankkeelle hyvän käytännön hakemuksen. Lisätietoa löydät: www.winnet8.eu
Uudenmaan ELY- keskus TYÖVOIMAPOLIITTINEN HANKE
Hanke aloitettiin 2008 ja jatkuu 2011 saakka. Hanke on saanut hyviä tuloksia aikaan ja puhuttanut myös yhteistyötahoja. Hankkeen palkattua henkilöstöä ovat Projektijohtaja Hannele Lilja ja Ohjaaja Sari Salmela.
• Hankkeen tavoitteena on auttaa pitkäaikaistyöttömiä naisia sijoittumaan vapaille työmarkkinoille.
• Työmarkkinavalmiuksia parannetaan työtoiminnalla. Lisäksi annamme henkilökohtaista tukea ja neuvontaa sekä opetamme suomen kieltä, työelämän pelisääntöjä ja kansalaistaitoja.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen MAHDOLLISTAJA-HANKE
Hanke aloitti 2008 ja jatkuu 2011 saakka.
Hankkeen projektijohtajana toimii Johanna Sjöholm.
Hankkeen tavoitteena on kehittää ohjausmalli maahanmuuttajien tuetusta työtoiminnasta. Kehitämme sitä ESR.n julkaiseman Mahdollistaja ohjausmallin mukaisesti.
Sosiaalisen tilinpidon tilinpäätös julkaistaan ensi kesän kynnyksellä. www.mahdollistaja.fi
VALTAVA- kehittämisohjelmaan
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja valtavirtaistaminen (Valtava) -kehittämisohjelma
Olemme hakeneet hankeavustusta Uudenmaan ELY- keskuksesta Valtava kehittämisohjelmaan 2010 – 2013.
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja valtavirtaistaminen (Valtava) on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmakauden 2008–2013 valtakunnallinen kehittämisohjelma, jota koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö. www.tem.fi/valtava
VALTAVA- hankkeemme tavoitteena on kehittää Naisresurssikeskus Pihlajan toimintaa ja sen asemoimista julkiseen – ja yksityiseen palveluverkostoon: 1) toimijoiden ammattiosaamisen lisääminen tasa-arvoa edistävissä toimenpiteissä 2) kansallisen ja kansainvälisen verkoston luomisessa 3) uusien työmenetelmien mallintamisessa 4) heikossa työmarkkina asemassa olevien tukemisessa 5) työllisyyttä lisäävien toimenpiteiden kehittämisessä ja paremmassa käyttöönotossa. Avustusta on haettu kolmelle vuodelle.
Yhteiskunnallisen yrittäjyyden LIVING LAB – hanke.
Olemme hakeneet mukaan pääsyä Living Lab- hankkeeseen joka tukisi VALTAVA- hankkeelle asetettuja tavoitteita. Living Lab hankkeen tarkoituksena on käynnistää, kouluttaa ja edistää yhteisöyrittäjyyttä.
Kulttuurisensitiivinen Sosiaalisen tukitoiminnan malli
osaksi Vantaan Naisresurssikeskus Pihlajan toimintaa - hanke 2011- 2013
Yhdistys on hakenut hankeavustusta Raha-automaattiyhdistykseltä.
Hankkeen tavoitteena on kehittää Naisresurssikeskuksen tarjoamaa monikulttuurista sosiaalista tukitoimintaa ja neuvontatyötä.
”kulttuurista johtuvat erilaisuudet alkavat olla jokapäiväisiä sosiaali- ja terveysalan asiakastyössä. Kulttuurilähtöisyys edellyttää, että koko organisaation on otettava kulttuuriset tekijät huomioon asiakastyössä. Yksittäisen työntekijän kulttuurisensitiivisyys ei ole riittävä edellytys kulttuurilähtöisyyden toteuttamiselle. Työntekijän tulee antaa asiakkaalle aikaa ja kuunnella hänen jokapäiväiseen elämään liittyviä kertomuksia. Näin hän voi saada tietoa asiakkaansa uskomuksista, arvoista, kokemuksista ja oppia tuntemaan hänet yksilönä. Kulttuurinen lähestymistapa avaa uuden näkökulman asiakastyöhön ja tutkimukseen”
Taloudelliset resurssit:
Vantaan kaupunki on yksi suurimmista yhdistyksen avustajista. Kaupunki avustaa taloudellisesti yhdistystä ”merkittävänä yhteiskunnallisena toimijana” ja tukee myös tilojen maksua osittain. Tilojen vuokrakustannuksiin saadaan varoja omalla varain- hankinnalla ja osa tiloista on hankkeiden käytössä. Vantaan Iceheartsilla on toimisto vuokralla.
Hanke rahoitukset sisältävät toimisto- ja palkkakulujen lisäksi vähäisiä varoja muihin resursseihin. Taloudellisia resursseja tarvitaan erityisesti henkilön palkkaukseen ja yhdistyksen toiminnan edelleen kehittämiseen. Suurin osa tuotteista valmistetaan kierrätysmateriaalista joita hankimme itse ja saamme lahjoituksina. Yhdistys pyrkii kaikessa toiminnassaan huomioimaan ekologisuuden. Varainhankinnan tuotto sijoitetaan projektien omaosuuteen, palkkakuluihin, materiaalihankintoihin, koulutukseen ja koneiden sekä laitteiden hankintaan ja huoltoon.
Tämän hetken tarve:
- uusia tietokoneita vanhojen hajotessa, kiertoilmauuni, silitysrauta, tulostin, lämpölaukut kuljetukseen.
Lisää tietoa yhdistyksen ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista sekä toiminnoista löydät www.nicehearts.com.
Voit myös soittaa Hannele Lilja 044-5720069 tai Johanna Sjöholm 0400- 803669
| Toimintasuunnitelma 2011.pdf (500 kB) |