NICEHEARTS

Muutos on meissä

Nicehearts ry  – muutos on meissä

 

Nicehearts ry on vuonna 2001 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on mahdollistaa, että tytöt, naiset ja perheet, sukupuolen moninaisuus ja itsemäärittely huomioiden, löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa sen tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina jäseninä. 

Ehkäisemme syrjäytymistä vahvistamalla osallistumismahdollisuuksia ja edistämällä jatkopolkujen sekä oman paikan löytymistä yhteiskunnassa. Kasvatamme ja koulutamme tytöistä ja naisista muutoksentekijöitä!

Niceheartsin arvoja ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja ilo. Nicehearts ry:n toiminta luo pitkäkestoisia naisten keskinäisiä verkostoja ja edistää eri kulttuuristen ja eri-ikäisten kohtaamisia arjessa.

Nicehearts ry tekee vaikuttavaa työtä tyttöjen ja naisten aseman edistämiseksi. Yhdistyksen toiminta on saanut alkunsa tytöille suunnatusta nuorisotyöstä Vantaalla vuonna 2001 ja laajentunut sen jälkeen vaikuttavaksi tyttö- ja naistyöksi myös Espooseen, Helsinkiin ja Lappeenrantaan. Juhlistamme tänä vuonna 20-vuotista matkaamme.

AJANKOHTAISTA

PK-35 Vantaa & Nicehearts – Yhdessä hyvän asian puolesta 21.5

PK-35 Vantaa & Nicehearts – Yhdessä hyvän asian puolesta 21.5

PK-35 Vantaa ja Nicehearts ry...
Read More
Nicehearts is part of the Discover EU initiative! – APPLY NOW!

Nicehearts is part of the Discover EU initiative! – APPLY NOW!

The Discover EU project with...
Read More
Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen puheeksiotto – Opas sosiaalialan ammattilaisille

Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen puheeksiotto – Opas sosiaalialan ammattilaisille

Tämä kehittämispainotteinen opinnäytetyö on tehty...
Read More
25 tasa-arvo- ja ihmisoikeusjärjestöä vaatii: lähisuhdeväkivallan sovittelusta luopuminen tulee kirjata hallitusohjelmaan

25 tasa-arvo- ja ihmisoikeusjärjestöä vaatii: lähisuhdeväkivallan sovittelusta luopuminen tulee kirjata hallitusohjelmaan

Järjestöjen vetoomus luovutetaan hallitusneuvottelijoille tänään...
Read More
Sua varten somessa –toiminnalle on myönnetty NNKY:n tunnustuspalkinto!

Sua varten somessa –toiminnalle on myönnetty NNKY:n tunnustuspalkinto!

Nicehearts ry:n ja Loisto Setlementti...
Read More
PK-35 Vantaa ja Nicehearts yhteistyöhön

PK-35 Vantaa ja Nicehearts yhteistyöhön

PK-35 Vantaa on sopinut yhteistyöstä...
Read More
Selfcare is not Selfishness!

Selfcare is not Selfishness!

It is a bitter truth...
Read More
Tyttöjen sukuelinten silpomisen kaikki muodot on kriminalisoitava omana rikosnimikkeenään

Tyttöjen sukuelinten silpomisen kaikki muodot on kriminalisoitava omana rikosnimikkeenään

Tyttöjen sukuelinten silpominen on määritelty...
Read More
Naistenpäivän juhlaan torstaina 9.3 klo 16-19!

Naistenpäivän juhlaan torstaina 9.3 klo 16-19!

Kansainvälistä Naistenpäivää yhteiseen Naistenpäivän juhlaan...
Read More
Tervetuloa Vantaan toimipisteen etäesittelyyn 14.2.!

Tervetuloa Vantaan toimipisteen etäesittelyyn 14.2.!

Tervetuloa tutustumaan Vantaan toimipisteen toimintaamme...
Read More
Naapuriäitien hyvinvointipäivä 2022

Naapuriäitien hyvinvointipäivä 2022

Kauniissa paikassa, vanha talo muutaman...
Read More

Mental Violence As Intimate Partner Violence (IPV): ‘The Vague Crime’

Mental Violence Cannot Be Measured...
Read More
Kansainvälinen Päivä Naisiin Kohdistuvan Väkivallän Lopettamiseksi

Kansainvälinen Päivä Naisiin Kohdistuvan Väkivallän Lopettamiseksi

Suomalainen auttamisjärjestelmä ei aina tunnista...
Read More
Vantaan toimipisteen avoimet ovet 21.11. klo 14-17

Vantaan toimipisteen avoimet ovet 21.11. klo 14-17

Tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja juhlistamaan...
Read More
Tyttöjen Päivä – tytöt ja talous

Tyttöjen Päivä – tytöt ja talous

Tänään vietetään joka vuotista tyttöjen...
Read More
Jalkaudu someen! Käsikirja nuorten kanssa työskenteleville.

Jalkaudu someen! Käsikirja nuorten kanssa työskenteleville.

Sua varten somessa -hanke on...
Read More
Digiturvataitojuliste auttaa rakentamaan lapselle turvallisen kasvuympäristön

Digiturvataitojuliste auttaa rakentamaan lapselle turvallisen kasvuympäristön

Väestöliitto ja Sua varten somessa...
Read More
Avoin työpaikka: Ohjaaja, Nicehearts ry, WahvaNainen-toiminta, PK-seutu, Vantaa

Avoin työpaikka: Ohjaaja, Nicehearts ry, WahvaNainen-toiminta, PK-seutu, Vantaa

Oletko kiinnostunut maahan muuttaneiden naisten...
Read More
Suoraa puhetta somesta, seksuaalisuudesta ja seksuaalirikoksista!

Suoraa puhetta somesta, seksuaalisuudesta ja seksuaalirikoksista!

Sua varten somessa -hanke järjestää...
Read More
Sua varten somessa -hanke sai nuorisotyön tunnustuspalkinnon

Sua varten somessa -hanke sai nuorisotyön tunnustuspalkinnon

Nuorisotyön tämänvuotisen tunnustuspalkinnon on saanut...
Read More
{"slide_show":3,"slide_scroll":1,"dots":"true","arrows":"true","autoplay":"false","autoplay_interval":3000,"speed":600,"loop":"true","design":"design-2"}

Löydät meidät

Vantaa

Vantaa

toimiston puhelin

044 572 0069

Kaikki yhteystiedot

Lummetie 2, A-rappu, käynti Kirjasolan kautta 01300 Vantaa

Espoo

Espoo

050 462 1771

Terveyskuja 2 B
02770 Espoo

Lappeenranta

Lappeenranta

050 448 7832

Raastuvankatu 7
53100 L-RANTA

Helsinki

Helsinki

050 5934 621

Malminraitti 17 A
00700 Helsinki
X