NICEHEARTS

Muutos on meissä

Nicehearts ry  – muutos on meissä

Nicehearts ry on vuonna 2001 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on mahdollistaa, että tytöt, naiset ja perheet, sukupuolen moninaisuus ja itsemäärittely huomioiden, löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa sen tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina jäseninä. 

Ehkäisemme syrjäytymistä vahvistamalla osallistumismahdollisuuksia ja edistämällä jatkopolkujen sekä oman paikan löytymistä yhteiskunnassa. Kasvatamme ja koulutamme tytöistä ja naisista muutoksentekijöitä!

Niceheartsin arvoja ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja ilo. Nicehearts ry:n toiminta luo pitkäkestoisia naisten keskinäisiä verkostoja ja edistää eri kulttuuristen ja eri-ikäisten kohtaamisia arjessa.

Nicehearts ry tekee vaikuttavaa työtä tyttöjen ja naisten aseman edistämiseksi. Yhdistyksen toiminta on saanut alkunsa tytöille suunnatusta nuorisotyöstä Vantaalla vuonna 2001 ja laajentunut sen jälkeen vaikuttavaksi tyttö- ja naistyöksi myös Espooseen, Helsinkiin ja Lappeenrantaan. Juhlistamme tänä vuonna 20-vuotista matkaamme.

AJANKOHTAISTA

Tyttöjen Tilan ohjaajat ovat huomanneet työnsä merkityksen: “Olemme tärkeä osa kävijöidemme arkea”

Vantaan Tyttöjen Tilan ohjaajat Roo, Amanda ja Tania esittelivät Tyttöjen tilan toimintaa Niceheartsin viestinnän harjoittelijoille.   Vantaan Tyttöjen Tila sijaitsee Tikkurilassa Niceheartsin toimipisteellä. Ohjaajien työtehtäviin kuuluvat ryhmien ohjaus ja...

WahvaNainen toiminnan palveluohjaajat Riikka Raatikainen & Jila Poor: “WahvaNainen toiminta koskettaa usein koko perhettä.”

Riikka Raatikainen Espoon Yhteisötalolla. Niceheartsin viestinnän harjoittelijat pääsivät haastattelemaan Espoon Yhteisötalolla WahvaNainen toiminnan palveluohjaajaa Riikka Raatikaista.  Riikalla oli paljon tietoa sekä osaamista työskentelystä toiminnan parissa....

Tytöt muutoksentekijöinä – kansainvälinen Tyttöjen päivä 

Kansainvälisenä tyttöjen päivänä pysähdymme juhlimaan tyttöjä – heidän ainutlaatuisuuttaan, voimaansa ja mahdollisuuksiaan. Mutta samalla on tärkeää kysyä: kenen tyttöyden puolesta me puhumme?  Tyttöys on todellisuudessa valtava ja monimuotoinen kokonaisuus. Se...

Esittelyssä Yhteisötalo Espoon toiminta: “Tosi monelle lapselle meidän ryhmissä käyminen on ainut harrastus” 

Tänä syksynä aloittaneet Niceheartsin viestinnän harjoittelijat pääsivät tutustumaan Yhteisötalo Espoon toimintaan.   Vierailu alkoi keskiviikkoaamuna, jolloin Yhteisötalolla on ohjelmassa yhteinen aamu. Tarjolla on puuroa, kahvia sekä mukavaa yhdessä oloa kello...

Mitä voimme oppia Miina Sillanpään työstä naisten ja lasten oikeuksien puolustajana?  

Lokakuun 1. päivänä vietetään Miina Sillanpään päivää. Se on samalla kansalaisvaikuttamisen päivä, jolloin korostetaan järjestöjen merkityksellistä työtä.   Täten kyseinen päivä on hyvin tärkeä Niceheartsille monesta eri syystä.  Miina Sillanpäätä...

Demokratia – kadotettua utopiaa vai elettyä todellisuutta?

Demokratian tulevaisuus sellaisena kuin me sen ymmärrämme, on epävarma. Suurin osa maailman ihmisistä elää toisenlaisissa todellisuuksissa. Se, miten eri yhteiskunnat ja muut toimijat demokratian olemuksen ymmärtävät, on erilainen kuin meidän perinteinen käsityksemme....

Yhteisöllisyyttä ja osallisuuden kokemuksia – ihmiset tekevät Yhteisöpihan

Yhteisöpihan tausta ja tarkoitus  Yhteisötalo Lappeenrannan sisäpihalla sijaitseva Yhteisöpiha oli tänä kesänä avoinna 1.–31.7. maanantaista torstaihin klo 11–14 säävarauksella. Kaikille alueen asukkaille tarkoitettu Yhteisöpiha oli avoinna jo viidettä kesää (kesinä...

Lapset mukana vaikuttamassa – Junnuklubin tapa toimia

Meillä Yhteisötalo Espoossa on vakaa pyrkimys siihen, että lasten osallisuus ei ole vain joku hieno sana, vaan ihan oikeaa tekemistä. Meillä on vuosia toiminnassa ollut alakoululaisille lapsille suunnattu Junnuklubi-kerho, jossa yksi tärkeimmistä jutuista on se, että...

A poem for Mother’s Day: The Perfect Mother, by Kinchit Reddhiman

You’re angry all the time— none of your old clothes fit anyway. Perfume sits untouched, while fashion seems far away. Backpacks replaced the trendy bags you once loved. And the mirror tells the tale of woman worn and roughed. You rarely cook, rarely meet friends, even...

Tervetuloa vai tervemenoa? – Maahanmuuttajanaisten työllistymisestä on tehtävä tasa-arvoteko

Tervetuloa vai tervemenoa? – Maahanmuuttajanaisten työllistymisestä on tehtävä tasa-arvoteko  Suomessa on tuhansia naisia, jotka ovat muuttaneet tänne eri puolilta maailmaa – mukanaan osaamista, kokemusta ja valtava halu rakentaa elämää uudessa kotimaassa. Silti...

Löydät meidät

Vantaa

Vantaa

toimiston puhelin

044 572 0069

Kaikki yhteystiedot

Lummetie 2, A-rappu, käynti Kirjasolan kautta 01300 Vantaa

Espoo

Espoo

050 462 1771

Terveyskuja 2 B
02770 Espoo

Lappeenranta

Lappeenranta

050 448 7832

Raastuvankatu 7
53100 L-RANTA

Helsinki

Helsinki

050 5934 621

Malminraitti 17 A
00700 Helsinki
me-saatio-logo