NICEHEARTS

Muutos on meissä

Nicehearts ry  – muutos on meissä

Nicehearts ry on vuonna 2001 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on mahdollistaa, että tytöt, naiset ja perheet, sukupuolen moninaisuus ja itsemäärittely huomioiden, löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa sen tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina jäseninä. 

Ehkäisemme syrjäytymistä vahvistamalla osallistumismahdollisuuksia ja edistämällä jatkopolkujen sekä oman paikan löytymistä yhteiskunnassa. Kasvatamme ja koulutamme tytöistä ja naisista muutoksentekijöitä!

Niceheartsin arvoja ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja ilo. Nicehearts ry:n toiminta luo pitkäkestoisia naisten keskinäisiä verkostoja ja edistää eri kulttuuristen ja eri-ikäisten kohtaamisia arjessa.

Nicehearts ry tekee vaikuttavaa työtä tyttöjen ja naisten aseman edistämiseksi. Yhdistyksen toiminta on saanut alkunsa tytöille suunnatusta nuorisotyöstä Vantaalla vuonna 2001 ja laajentunut sen jälkeen vaikuttavaksi tyttö- ja naistyöksi myös Espooseen, Helsinkiin ja Lappeenrantaan. Juhlistamme tänä vuonna 20-vuotista matkaamme.

AJANKOHTAISTA

Lapset mukana vaikuttamassa – Junnuklubin tapa toimia

Meillä Yhteisötalo Espoossa on vakaa pyrkimys siihen, että lasten osallisuus ei ole vain joku hieno sana, vaan ihan oikeaa tekemistä. Meillä on vuosia toiminnassa ollut alakoululaisille lapsille suunnattu Junnuklubi-kerho, jossa yksi tärkeimmistä jutuista on se, että...

A poem for Mother’s Day: The Perfect Mother, by Kinchit Reddhiman

You’re angry all the time— none of your old clothes fit anyway. Perfume sits untouched, while fashion seems far away. Backpacks replaced the trendy bags you once loved. And the mirror tells the tale of woman worn and roughed. You rarely cook, rarely meet friends, even...

Tervetuloa vai tervemenoa? – Maahanmuuttajanaisten työllistymisestä on tehtävä tasa-arvoteko

Tervetuloa vai tervemenoa? – Maahanmuuttajanaisten työllistymisestä on tehtävä tasa-arvoteko  Suomessa on tuhansia naisia, jotka ovat muuttaneet tänne eri puolilta maailmaa – mukanaan osaamista, kokemusta ja valtava halu rakentaa elämää uudessa kotimaassa. Silti...

Vähenevät resurssit – mistä tukea, mistä turvaa? 

Vähenevät resurssit - mistä tukea, mistä turvaa?  Suomessa käydään yhteiskunnallista keskustelua vähenevistä resursseista. Tätä keskustelua käydään eduskunnassa, kansalaisyhteiskunnan toimijoiden piirissä sekä kansalaisten kesken. Lovi kukkarossa ja tästä johtuva...

Romanien kansallispäivä 8.4.

Romanien kansallispäivä – taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta Romanien kansallispäivää vietetään 8. huhtikuuta. Romanien kansallispäivä ei ole vain juhla – se on muistutus siitä, kuinka pitkään romanit ovat taistelleet oikeuksiensa puolesta ja kuinka rikas heidän...

Onko aina pakko haluta? 

Työssämme seksuaalineuvojina kuulemme usein puhuttavan seksin merkityksellisyydestä parisuhdetta ylläpitävänä liimana ja suhteen hyvinvoinnin mittarina. Tyypillisesti näissä keskusteluissa huomio keskittyy erityisesti seksin määrään. Viesti vahvistuu myös, kun...

Joku raja! Vihdoin se on totta! 

Vuoden alusta lähisuhdeväkivaltaa ei sovitella: https://valtioneuvosto.fi/-//1271139/lahisuhdevakivaltaa-ei-voi-enaa-sovitella-vuoden-2025-alusta-alkaen. Lakimuutoksen tavoitteena on varmistaa, ettei lähisuhdeväkivallan uhreja voida painostaa sovitteluun....

Tie oikea-aikaiseen apuun väkivallan ehkäisemiseksi 

Yhteiskirjoitus  Lähisuhdeväkivalta koskettaa monia ihmisiä, mutta usein apu ei saavuta niitä, jotka sitä eniten tarvitsevat. Naisiin kohdistuva väkivalta pysyy usein näkymättömissä, koska vain joka kolmas nainen Suomessa ilmoittaa tapauksista...

Tervetuloa vai tervemenoa – Maahanmuuttajanaisten työllistymisen haasteet ja mahdollisuudet 

8.11.2024 järjestetty Wahvat Naiset* -tilaisuus kokosi asiantuntijoita, tasa-arvon puolustajia ja järjestöjen edustajia keskustelemaan maahanmuuttajanaisten työllistymisestä Suomessa. Tilaisuus Eurooppasalissa nosti esiin yhden aikamme keskeisistä kysymyksistä:...

Järjestöt peräänkuuluttavat hallitukselta antirasistista politiikkaa ja yhdenvertaisuutta edistävää lainsäädäntöä

Hallitus sanoo olevansa sitoutunut puuttumaan syrjintään ja kitkemään rasismia kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Käytännössä hallituksen politiikka kuitenkin syventää rakenteellista rasismia ja syrjintää. Yhteensä 28 järjestöä peräänkuuluttaa hallitukselta...

Löydät meidät

Vantaa

Vantaa

toimiston puhelin

044 572 0069

Kaikki yhteystiedot

Lummetie 2, A-rappu, käynti Kirjasolan kautta 01300 Vantaa

Espoo

Espoo

050 462 1771

Terveyskuja 2 B
02770 Espoo

Lappeenranta

Lappeenranta

050 448 7832

Raastuvankatu 7
53100 L-RANTA

Helsinki

Helsinki

050 5934 621

Malminraitti 17 A
00700 Helsinki
me-saatio-logo