
Torstai-iltapäivänä kello 14 Yhteisötalo Lappeenrannassa alkaa kaikille avoin Luova Olkkari -ryhmä. Kelloa ei tarvitse tuohon aikaan juuri katsoa, koska ovesta sisään tulee heti kävijöitä. Silmänräpäyksessä talo on täynnä elämää, sillä ihmiset kerääntyvät nopeasti istumaan pöydän ääreen kahvikuppeineen, mahdollisesti keksien tai leivän kera.
Luova Olkkari on suunnattu kaikenikäisille. Aikaa voi tulla viettämään jonkin luovan tekemisen, esimerkiksi askartelun parissa tai ihan vain jutustellen muiden kävijöiden ja Yhteisötalon ohjaajien kanssa.
Paikalle on saapunut kävijöitä kaikista ikäryhmistä: lapsia, heidän vanhempiaan, aikuisia sekä iäkkäämpiä henkilöitä. Pöydän ääressä käydään mukavaa yhteistä keskustelua.
Yhteisötalo Lappeenrannan ohjaaja Anna kertookin, että hänen työssään parasta on ihmisten kohtaaminen. Työtehtävät Yhteisötalon ohjaajana ovat kuitenkin hyvin monipuolisia, ja niihin kuuluu muun muassa yhteistyö erilaisten toimijoiden kanssa, jotka käyttävät tiloja ryhmien järjestämiseen, uusien ohjaajien perehdyttäminen yhteisötalon arkeen sekä tiedottaminen Yhteisötalo Lappeenrannan toiminnasta sosiaalisen median kautta.
Näiden tehtävien lisäksi Yhteisötalon ovelle saattaa tulla ihmisiä kysymään, mikä paikka on kyseessä, joten työtehtäviin kuuluu myös uusille ihmisille toiminnasta kertominen ja heidän toivottamisensa tervetulleiksi.

Lämmin ilmapiiri mahdollistaa vaikeimmistakin aiheista puhumisen
Yhteisötalo Lappeenranta järjestää ja mahdollistaa avointa ja maksutonta toimintaa alueen asukkaille. Kaikille kohderyhmille avointa toimintaa on keskiviikkoisin järjestettävä avoimet aamukahvit sekä torstaisin järjestettävä Luova Olkkari. Näiden lisäksi Yhteisötalolla kokoontuu erilaisille kohderyhmille suunnattuja ryhmiä. Täten Yhteisötalolta löytyy vauvasta vaariin kaikille alueen asukkaille tarkoitettua toimintaa.
Toiminnan pariin on löytänyt ihmisiä myös Lappeenrannan alueen ulkopuolelta, lähipaikkakunnilta.
“Etelä-Karjalassa on hirveän vähän tämmöisiä yhteisöjä tai muuta paikkaa mihin voivat tulla samalla lapset, vanhemmat, tädit, sedät sekä isovanhemmat. Se on meidän ehdoton vahvuutemme.”
Laajan kohderyhmän lisäksi Yhteisötalo Lappeenrantaan saapuu ihmisiä erilaisista elämäntilanteista.
“Jaamme paljon vinkkejä esimerkiksi siitä, miten voi säästää arjessa ja monelle onkin tärkeä kokoontua yhdessä aamupuuron äärelle.”
Vaikeammistakin asioista, kuten rahan tiukkuudesta voidaan keskustella Yhteisötalo Lappeenrannan ryhmissä, mutta niistä puhuttaessa ilmapiiri on usein toiveikas.
“Ilmapiiri on lämminhenkinen ja valoisa, syvällisemmistäkin asioista puhuttaessa”
Yhteisötalon toiminta on tärkeää, koska se luo yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksia kävijöilleen. Osalle kävijöistä toimintoihin osallistumisesta tulee osa arjen rutiineja, mikä on tärkeää, jos niitä ei jostakin syystä ole omassa arjessa.
“Jokainen tulee kohdatuksi ja kuulluksi omana itsenään ilman mitään ennakko-olettamuksia!”
Tue Yhteisötalo Lappeenrannan ja muuta Niceheartsin toimintaa lahjoittamalla!
Auta Niceheartsia turvaamaan tärkeän tyttö-, nais- ja perhetyön tulevaisuus.
Lahjoituksen voit tehdä suoralla tilisiirrolla tilille Nicehearts ry FI59 4055 1320 0588 15. Lisää viestikenttään teksti LAHJOITUS.
Voit myös lahjoittaa haluamasi summan MobilePayllä numeroon 15012.
Kirjoittanut Laura Manninen, Nicehearts ry:n viestinnän harjoittelija


Recent Comments