Joulukuun ensimmäisellä viikolla järjestettävän kansallisen Erätauko-viikon  tavoitteena on edistää rakentavaa keskustelukulttuuria ympäri Suomen, ja tempauksessa onkin mukana suuri joukko niin kuntia, järjestöjä, yrityksiä sekä yksityishenkilöitä. Nicehearts yhteistyössä Naistenkartanon kanssa järjesti heti viikon alussa maanantaina 2.12. dialogin otsikolla ”Nainen, mitä Suomelle kuuluu?”.

Maanantai-illan dialogiimme osallistui 15 varsin erilaista naiseksi itsensä identifioivaa henkilöä. Mukana oli keskustelijoita, joilla oli painavaa sanottavaa aiheeseen, joilla oli halua ymmärtää aihetta syvemmin sekä keskustelijoita, sekä heitä joille yhteiskunnallisista asioista keskustelu ei ole ihan arkipäivää.  Keskustelua viritti aluksi pohdinta siitä, millaisia kokemuksia ja ajatuksia ihmisillä oli siitä, millaista on olla nainen Suomessa tänään.

Erätauko.fi, keskustelun työkalut

Kuva: Erätauko.fi

Ajatukset olivat varsin moninaisia. Eräs keskustelija pohti naisena elämistä Suomessa suhteessa maihin, joissa tytöt eivät pääse kouluun tai heidät eristetään yhteisöstä kuukautisten ajaksi. Siihen verrattuna elämä Suomessa on hyvää. Suomalaisen yhteiskunnan osalta tosin koettiin, että nainen käy usein töissä ja hoitaa silti myös kaikki kodin askareet. Kirjoittamattomat säännöt tuntuvat elävän vahvana yhteiskunnassa naisten roolista kotona ja yhteiskunnassa. Keskustelussa pohdittiin jo heti alkumetreillä, että voi kuitenkin haastaa vallitsevia normeja: eli toimiiko itse vallitsevien rooliodotusten mukaisesti vai päättääkö toimiakin eri tavalla ja näyttää sitä kautta esimerkkiä. Toisaalta todettiin, että moni saattaa itsekin naisena urautua tiettyyn tapaan ja malliin toimia ja muutoksen tekeminen voi ollakin vaikeaa. Yhteentörmäyksiä voi tulla jos haluaakin olla erilainen nainen kuin mitä yhteiskunta odottaa.

Naisilla on monen mielestä yleisesti  turvallista olla Suomessa, mutta silti olisi ihanaa jos voisi pimeällä kävellä turvassa. Monet myös kokivat kuulumattomuuden ja ulkopuolisuuden tunteita, jos erottuu valtaväestöstä vaikkapa vähemmistöön kuulumisen vuoksi. Joskus saattaa olla ulkopuolisuuden tunne, koska ei kuulu mihinkään yhteisöön tai kulttuuriin täysin, vaan on ikään kuin niiden välissä. Kuulumattomuuden tunnetta voi myös aiheuttaa se, että on tavalla tai toisella marginaalissa esimerkiksi alavalintansa vuoksi tai jos on työelämän ulkopuolella.

Keskustelijoita pohditutti myös sukupuolittaminen. Pitääkö tyttöjä kasvattaa tytöiksi ja pojat pojiksi vai olisiko syytä kasvattaa ”ihmisiä ihmisiksi” sukupuolen moninaisuus huomioiden? ”Sukupuoleen liittyvä olettaminen alkaa varhain ja jatkuu läpi elämän”, totesi eräs keskustelija. Keskustelussa nostettiin esiin, että monesti sukupuolittaminen vaikkapa varhaiskasvatuksessa, koulussa, työpaikoilla tai ihan kotona tapahtuu huomaamatta. ”Tämän vuoksi onkin tärkeää tulla ensin tietoiseksi omista ennakkoluuloista, oletuksista ja stereotyyppisestä ajattelusta, jotta voisimme sitten itse toimia oikein”, eräs keskustelijoista pohti.

Dialogin edetessä palasimme pohtimaan sitä, että yhteiskunnassamme tehdään edelleen tosi paljon oletuksia siitä, miten nainen voi toimia yhteiskunnassa, ja mitä saa tai ei saa tehdä. Tämä saattaa joskus johtaa ns. kaksoiselämän elämiseen, jolloin joudutaan ylläpitämään erilaisia rooleja kotona ja työelämässä.  Ulkopuolelta tulevaa arvostelua tapahtuu henkilökohtaisella tasolla tosi paljon meidän yhteiskunnassamme sekä vertaillaan ja arvostellaan paljon myös yksilötasolla. Tämä ylläpitää sukupuolirooleja ja odotuksia.  Tytöiltä odotetaan edelleen kiltteyttä ja heitä kasvatetaan myös kilteiksi – oletukset ja käyttäytymismallit siirtyvät huomaamatta sukupolvelta toiselle. Ajatellaan, että pitää miellyttää kaikkia, ja sanoa kaikkeen kyllä. Tämän kaiken jälkeen voi siis olla raskasta harjoitella olemaan oma itsensä ja asettaa rajoja.

Lopuksi pohdittiin, että kiltteys voi olla hyväkin asia – pitää siis erottaa kiltteys ja alistuminen toisistaan. Kiltteys voi olla voimavara, mutta ”hankala nainen muuttaa maailmaa”. Usein kuulemme kuinka leimataan hankalaksi, jos sattuu olemaan äänekäs ja tuomaan omaa mielipidettään esiin. Omien rajojen asettaminen on kuitenkin tärkeää ja sallittua, ja jokaisella tulisi olla oikeus määritellä itse, keitä haluaa elämäänsä ja minkälaista elämää haluaa elää.

No mitä dialogissa sitten oivallettiin? Eräs keskustelija oli ylpeä siitä, miten rohkeita naisia dialogissa oli paikalla, toinen oli yllättynyt siitä, että pääsi hienosti mukaan ilman minkäänlaista ennakkovalmistautumista, kolmas totesi naiseuden olevan varsin moninaista sekä yhdistävä, ei erottava tekijä. ”En oikein tiennyt mitä odottaa mutta jatkan eteenpäin oman naiseuteni etsimistä ja ulostuomista”, totesi eräs keskustelija. Toinen tuumi, että ”Meidän naisten täytyy tukea toisiamme, ei arvostella.”

Samanlaista dialogia toivottiin käytävän esimerkiksi naisjärjestöjen keskuudessa. Käsitellyt teemat eivät myöskään rajoitu sukupuoleen. Myös oman puolison toivottiin pääsevän keskustelemaan aiheesta, samoin kuin eri ammattiryhmien kuten varhaiskasvattajien. Dialogia tästä aiheesta toivottiin myös kirkkoon.

Päätimme järjestää tämän keskustelun Erätauko-dialogimenetelmää hyödyntäen, sillä se tuo yhteen eri tavoin ajattelevia ihmisiä turvalliseen tilaan, jossa keskitytään toisten kuuntelemiseen ja ymmärryksen syventämiseen väittelyn tai toisten vakuuttamisen sijaan. Dialogi poikkeaa ratkaisevasti työpajoista tai ketterän kehittämisen menetelmistä esimerkiksi siksi, ettei se pyri lopuksi ratkaisemaan mitään eikä edes yhteisymmärrykseen. Tavoitteena on ymmärtää hieman paremmin, miten ja miksi joku toinen aiheesta ajattelee. Tämän tavoitteen vuoksi dialogissa voidaan saada uusia oivalluksia ja lisätä ymmärrystä yhteiskunnallisista, varsin vaikeista aiheista.

Niceheartsin ja Naistenkartanon dialogeille tämä oli vasta alkua. Jatkamme ensi vuoden puolella, joten kannattaa pysyä kuulolla!

Kirjoittaneet yhteistyössä vierailijamme: Annina Laaksonen, Naistenkartanon toiminnanjohtaja 

sekä Johanna Sjöholm, Nicehearts ry:n toiminnanjohtaja ja Sanna Heikkinen, Tyttöjen Tilan johtaja 

X