Porukalla Lontoossa 2003 – Milla

Porukalla Lontoossa 2003 – Milla Tuohon aikaan tuntui monesti siltä, että olimme bändinä yksinkertaisesti väärää sukupuolta. Ei ollut helppoa joutua koko ajan todistelemaan, että kyllä mekin osaamme soittaa, tehdä biisejä ja olla kunnianhimoisia. Bänditoiminta...

Porukalla Lontoossa 2003 – Eeva

Keväällä 2003 sain puhelun Niceheartsin Johanna Sjöholmilta. Hän kysyi, kiinnostaisiko minua ja bändikavereitani lähteä Lontooseen ja tietäisinkö muitakin musiikkia harrastavia nuoria naisia, jotka haluaisivat lähteä mukaan. Oli mieletön fiilis ensinnäkin tulla...

Haave naisten talosta

90-luvulla olin töissä Simonkylän yläasteella. Syksyisin käytin 7-luokkalaiset tutustumassa Leinikkitie 36 nuorisotalon toimintaan. Johanna Sjöholm oli siellä nuoriso-ohjaajana, ja tutustuimme toisiimme. Johanna alkoi järjestää siellä tytöille omia iltoja. Syntyi...